"Minulla on unelma." <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Kuullessamme tuon lauseen lähes jokaiselle meistä tulee mieleen varmaankin Martin Luther King, jonka unelmapuheesta tuli varsin kuuluisa. Hänen unelmansa mustien tasa-arvoisuudesta Amerikassa oli tuona aikana varsin mahdottomalta tuntuva, jopa uskaliasta puhua siitä, mikä tuli toteennäytetyksikin. Sen johdosta meni henki. Tänä päivänä tuo unelma on kuitenkin - jos ei nyt täydellisesti - niin kuitenkin pääosin toteutunut. King ei nähnyt sitä eläessään, mutta useimmat meistä kai toivovat unelmien toteutuvan omana elinaikanaan.

 

Nuorena me kaikki olemme unelmoineet monestakin asiasta. Ammatista, perheestä, omasta talosta, hyvästä toimeentulosta, kaukomaiden näkemisestä jne. Monen nuoren kohdalla unelmat ehtivätkin toteutua elinpäivien aikana. Nuori voi olettaa elävänsä riittävän kauan unelmien toteuttamiseksi.

 

Kannattaako vanhan, jolla saattaa olla aikaa vain muutama vuosi, enää unelmoida lainkaan? Mitä tekoa on unelmilla, jotka eivät varsin todennäköisesti ehdi loppuelämän aikana toteutua? Unelmoisimmeko lottovoitosta, jolla voisi ostaa hyvän vanhuuden, vai mistä? Olen kysellyt tätä mielessäni kun olen huomannut, että nykyisessä kaiken inhimillisen kattavassa vanhustyössä on kehotettu vanhuksiakin unelmoimaan, kyselty unelmia ja kerrottu, miten terveellistä on unelmoida ja miten masentavaa olla unelmoimatta. Askartelutunnilla oikein harjoiteltu ilmaisemaan unelmat piirtämällä tai leikkaa ja liimaa menetelmällä.

 

Muistui mieleeni kauan sitten lukemani nobelisti Ernest Hemingwayn kirja "Vanhus ja meri". Kirjan vanhuksella oli unelma. Hän oli kalastaja ja lähti vielä voimiensa heiketessäkin joka päivä kalastamaan unelmoiden isosta kalasta. Hänellä oli naapurin pieni poika usein kaverinaan, mutta sitten isä kielsi poikaansa enää menemästä. Pelkäsi, että heikko vanhus joutuu merellä hengenvaaraan ja siinä menee poikakin.

 

Vanhus tuli murheelliseksi, mutta jatkoi ammattiaan yksin ja päätti näyttää, että kyllä tässä pärjätään. Saadaan se tosi iso kala. Ehkä sen jälkeen poikakin saa luvan tulla jälleen hänen kanssaan. Eräänä päivänä onnistikin ja koukkuun tarttui hirmuisen suuri kala, joka veti hänet veneineen kauas merelle mutta vanhus ei hellittänyt siimasta. Iltakin ehti jo tulla. Lopulta kalakin väsyi, mutta vanhus ei jaksanut nostaa sitä veneeseen. Sitoi sen sitten jotenkin siimalla veneen kylkeen tappaen samalla kalan. Kotimatka oli turhan pitkä. Vanhus joutui yöpymään veneessään. Hait haistoivat veren ja kävivät kalan kimppuun haukaten siitä palasia. Vanhus taisteli mutta ei kyennyt estämään unelmiensa kalan hupenemista. Kun lopulta päästiin rantaan, oli kalasta vain ruoto ja riekaleet jäljellä. Unelma oli vanhuksen voimille liian suuri, mutta olihan hänellä tarina kerrottavana maissa.

 

Kirjan teemana on usko. Toivoa ei saa menettää. Unelma on sellainen asia, ettei sen vuoksi mikään uhraus ole liian suuri. Vaikka unelma ei sellaisenaan toteudukaan, siitä kuitenkin jää jotain. Jää ainakin muistiin tarina taistelusta unelman puolesta.

 

Mikä siis olisi viisautta? Olisikohan se, että valitsisimme itsellemme sopivan kokoiset unelmat? Realistiset, sellaiset joiden toteuttamiseen on vielä jotain mahdollisuuksia. Jonkin tekemättä jääneen ja mieltä vaivanneen tehtävän hoitaminen tai ainakin tietoinen luopuminen siitä ja päätös sen unohtamisesta. Jonkin täysin uuden harrasteen aloittaminen. Muistojen kirjaaminen tai muu asia, jonka toteuttaminen ei ole ylivoimaista. Sopivan kokoisen haaveen toteuttaminen voi olla hyvinkin tyydytystä tuova asia. Tunne on hieno kun voi todeta: "Sain sen sittenkin aikaiseksi!"

 

Unelmat edellyttävät uskoa ja rohkeutta,  eivät välttämättä aina fyysisiä voimia, vain asian oivaltamista. Ja mitä siitä, vaikka unelma ei toteutuisikaan, jäähän tarina kerrottavaksi ikätovereille ja jälkipolville. Unelmat rikastuttavat elämää - ne pienetkin.

 

(Kirjoitus on julkaistu Vanhustyö lehdessä n:o  5/08, palstalla Sulon suihkeet)