keskiviikko, 1. lokakuu 2008

Edistystä!

Edelliseen kirjoitukseeni liittyen huomasin, että aamun lehti tänään kertoi samasta aiheesta. IRC-galleriassa onkin jo toimimassa ainakin yksi poliisi ja useita kuntien nuorisotyöntekijöitä. Hyvä niin! Tällaisen toiminnan lisääminen ei olisi pahitteeksi, toivotan menestystä ja kiitän niitä, jotka ovat jo hereillä.

Sulo-vaari 

torstai, 25. syyskuu 2008

Nuorisotyöntekijät nettiin!

Vaarikin suree nuorten pahoinvointia ja sen järkyttäviä seurauksia Jokelassa ja Kauhajoella. Näyttää siltä, että suuri joukko nuorisoa on siirtynyt elämään You Tubessa  ja muilla "irkkailu"-palstoilla verkossa. Virtuaalimaailmasta on heille tullut virtuaalitodellisuutta, jossa tapahtuu. Joskus sitten verkkoyhteisön suunnitelmat puhkeavat reaalitodellisuudeksi.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Tämä herättää ajatuksen siitä, että myös kuntien ja seurakuntien nuorisotyön on laajennettava uudelle alueelle. Senkin on siirryttävä myös virtuaalimaailmaan. On palkattava työhön erityisosaajia tällä sektorilla. Me ikäihmiset emme siihen enää kykene taidon puuttuessa. Luulen etteivät vanhemmat vielä työssä olevat nuorisotyöntekijätkään teknisesti sitä hallitse. Nuoremmat heistä kurssille ja uusia osaaja löytyy jos vain palkan maksajat heräävät puheista tekoihin ja lisäävät chattailun nuorisotyöntekijän tehtäväkuvaan..

 

Sen verran vaari on kurkistanut IRC- galleriaan, että on huomannut siellä olevan pääasiassa kuvia nuorten bailailuista. Voisihan sinne panna myös kuvia nuorten hyvistä harrastuksista, urheilusta, kulttuuriharrastuksista ja vaikka rippikoululeiriltä. Kirkkohan suree nuorten aikuisten pakoa sen jäsenyydestä. Jospa kerrottaisiin netissä, mitä kaikkea sen piirissäkin voi harrastaa ja siellä viihtyä.

 

Kautta miesmuistin on toitotettu, että nuorisotyön on mentävä sinne, missä nuoret ovat, mutta onko kovinkaan paljon ole tehty todellisuudessa. Nyt on aika herätä elämään uudessa ajassa!

 

Sulo-vaari

sunnuntai, 21. syyskuu 2008

Ikäihmisten hyödyntäminen

Seuratessani nykyistä vanhuspolitiikkaa olen tullut siihen tulokseen, että päättäjät ovat luoneet itselleen uudenlaisen kuvan ikääntyneestä väestöstä. Se on suunnilleen tällainen: <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Vanhus on sen mukaan omillaan toimeentuleva kansalainen, joka pitää itse huolen terveistä elämäntavoistaan ja hyvinvoinnistaan, joka ostaa tarvitsemansa terveys- ja sosiaalipalvelut omalla eläkkeellään yksityisiltä palveluntuottajilta. Tämä unelmavanhus on lisäksi aktiivinen osallistuja ja kuluttaja, joka näin rakentaa yhteiskuntaa vielä aktiivisen työaikansa jälkeenkin. Hän osallistuu myös vapaaehtoisena lähimmäistensä auttamiseen. Lisäksi tämä vanhus ennen terminaalivaihettaan tekee hoitotestamentin, jolla kieltäytyy turhista ja kalliista hoitotoimista henkikullan säilyttämiseksi säästäen näin niitä vähäisiä julkisen sektorin resursseja.

 

Uskotaan, että näin jo itse asiassa onkin ja laaditaan vanhuspolitiikka sen mukaan. Karsitaan palveluja ja rationalisoidaan, vaikka vanhusten määrä on rutkasti lisääntymässä. Kieltämättä päättäjien unelma on todella hieno ja huomattava osa nyt eläköityvistä ikäihmisistä menestyykin aika pitkälle odotusten mukaisesti. Eivät kuitenkaan kaikki, eikä ihan loppuun asti. Voi mennä juuri eläkkeelle jääneen  kohdalla 10-15 vuotta ihan odotusten mukaan, mutta jossakin vaiheessa kuitenkin tuppaa tulemaan yllätyksiä. Jotkut odottavat vielä, että me kaikki puurramme työssä mahdollisimman pitkään voimiemme mukaan ja tuottaisimme verotuloa.

 

Unelman toteutumisen tiellä on vielä tätä nykyä ainakin kaksi suurta muttaa.  Ensiksikin sairaus voi yllättää vaikka kuinka pitäisi huolta elintavoistaan. Syövän puhkeamiselle tai dementoitumiselle  emme voi mitään. Joku voi terveellistä liikuntaa harrastaessaan kaatua ja murtaa lonkkansa.

 

Toinen suuri este on, että läheskään kaikkien eläke ei riitä yksityisen hoidon ja palvelujen maksamiseen. Silloin ei auta muu kuin turvautua yhteiskunnan apuun. Siksi sitä huoltoakin kait  pitäisi kehittää., vaikka se euroja maksaakin.

 

Mahdollisuudet halvalla selviämiseen hoidon osalta toteutuvat vasta Star Trek tv-sarjan yhteiskunnassa. Silloin lääkärin kädessä on näet skanneri, jolla skannattaessa laite löytää kaikki geenivirheet ja tuhoutuneet solut samalla korjaten kaiken. Tähän voi kuitenkin kulua vielä hetki. Vuosiluku todennäköisesti alkaa silloin vähintäänkin kolmosella. Siis ei kun lusikka kauniiseen käteen ja hoitamaan nykykonsteilla.

 

Me vanhukset - ja kohta meitä on paljon - edellytämme saavamme apua tarvitessamme sitä. Odotamme, että meitä silloin ollaan valmiita kuuntelemaan ja ystävällisesti opastamaan ja saamaan nopeasti myös toimenpiteitä silloin kun niitä tarvitaan, ikävuosien määrään ja varallisuuteen katsomatta.

 

Miettikääpäs valtuustoihin pyrkivät, miten nämä tosiasiat sovitetaan yhteen.

perjantai, 12. syyskuu 2008

Vanhuuden unelmat

"Minulla on unelma." <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Kuullessamme tuon lauseen lähes jokaiselle meistä tulee mieleen varmaankin Martin Luther King, jonka unelmapuheesta tuli varsin kuuluisa. Hänen unelmansa mustien tasa-arvoisuudesta Amerikassa oli tuona aikana varsin mahdottomalta tuntuva, jopa uskaliasta puhua siitä, mikä tuli toteennäytetyksikin. Sen johdosta meni henki. Tänä päivänä tuo unelma on kuitenkin - jos ei nyt täydellisesti - niin kuitenkin pääosin toteutunut. King ei nähnyt sitä eläessään, mutta useimmat meistä kai toivovat unelmien toteutuvan omana elinaikanaan.

 

Nuorena me kaikki olemme unelmoineet monestakin asiasta. Ammatista, perheestä, omasta talosta, hyvästä toimeentulosta, kaukomaiden näkemisestä jne. Monen nuoren kohdalla unelmat ehtivätkin toteutua elinpäivien aikana. Nuori voi olettaa elävänsä riittävän kauan unelmien toteuttamiseksi.

 

Kannattaako vanhan, jolla saattaa olla aikaa vain muutama vuosi, enää unelmoida lainkaan? Mitä tekoa on unelmilla, jotka eivät varsin todennäköisesti ehdi loppuelämän aikana toteutua? Unelmoisimmeko lottovoitosta, jolla voisi ostaa hyvän vanhuuden, vai mistä? Olen kysellyt tätä mielessäni kun olen huomannut, että nykyisessä kaiken inhimillisen kattavassa vanhustyössä on kehotettu vanhuksiakin unelmoimaan, kyselty unelmia ja kerrottu, miten terveellistä on unelmoida ja miten masentavaa olla unelmoimatta. Askartelutunnilla oikein harjoiteltu ilmaisemaan unelmat piirtämällä tai leikkaa ja liimaa menetelmällä.

 

Muistui mieleeni kauan sitten lukemani nobelisti Ernest Hemingwayn kirja "Vanhus ja meri". Kirjan vanhuksella oli unelma. Hän oli kalastaja ja lähti vielä voimiensa heiketessäkin joka päivä kalastamaan unelmoiden isosta kalasta. Hänellä oli naapurin pieni poika usein kaverinaan, mutta sitten isä kielsi poikaansa enää menemästä. Pelkäsi, että heikko vanhus joutuu merellä hengenvaaraan ja siinä menee poikakin.

 

Vanhus tuli murheelliseksi, mutta jatkoi ammattiaan yksin ja päätti näyttää, että kyllä tässä pärjätään. Saadaan se tosi iso kala. Ehkä sen jälkeen poikakin saa luvan tulla jälleen hänen kanssaan. Eräänä päivänä onnistikin ja koukkuun tarttui hirmuisen suuri kala, joka veti hänet veneineen kauas merelle mutta vanhus ei hellittänyt siimasta. Iltakin ehti jo tulla. Lopulta kalakin väsyi, mutta vanhus ei jaksanut nostaa sitä veneeseen. Sitoi sen sitten jotenkin siimalla veneen kylkeen tappaen samalla kalan. Kotimatka oli turhan pitkä. Vanhus joutui yöpymään veneessään. Hait haistoivat veren ja kävivät kalan kimppuun haukaten siitä palasia. Vanhus taisteli mutta ei kyennyt estämään unelmiensa kalan hupenemista. Kun lopulta päästiin rantaan, oli kalasta vain ruoto ja riekaleet jäljellä. Unelma oli vanhuksen voimille liian suuri, mutta olihan hänellä tarina kerrottavana maissa.

 

Kirjan teemana on usko. Toivoa ei saa menettää. Unelma on sellainen asia, ettei sen vuoksi mikään uhraus ole liian suuri. Vaikka unelma ei sellaisenaan toteudukaan, siitä kuitenkin jää jotain. Jää ainakin muistiin tarina taistelusta unelman puolesta.

 

Mikä siis olisi viisautta? Olisikohan se, että valitsisimme itsellemme sopivan kokoiset unelmat? Realistiset, sellaiset joiden toteuttamiseen on vielä jotain mahdollisuuksia. Jonkin tekemättä jääneen ja mieltä vaivanneen tehtävän hoitaminen tai ainakin tietoinen luopuminen siitä ja päätös sen unohtamisesta. Jonkin täysin uuden harrasteen aloittaminen. Muistojen kirjaaminen tai muu asia, jonka toteuttaminen ei ole ylivoimaista. Sopivan kokoisen haaveen toteuttaminen voi olla hyvinkin tyydytystä tuova asia. Tunne on hieno kun voi todeta: "Sain sen sittenkin aikaiseksi!"

 

Unelmat edellyttävät uskoa ja rohkeutta,  eivät välttämättä aina fyysisiä voimia, vain asian oivaltamista. Ja mitä siitä, vaikka unelma ei toteutuisikaan, jäähän tarina kerrottavaksi ikätovereille ja jälkipolville. Unelmat rikastuttavat elämää - ne pienetkin.

 

(Kirjoitus on julkaistu Vanhustyö lehdessä n:o  5/08, palstalla Sulon suihkeet)

maanantai, 8. syyskuu 2008

Aloittelua

Blogini on vasta suunnittelu- ja kokeiluvaiheessa.

Siis kärsivällisyyttä!

Sulo-vaari